Ongelma ei ole erityisherkissä lapsissa. Ongelmia syntyy silloin, kun heidän ympärillään olevat aikuiset — vanhemmat sekä kasvatus-, opetus- ja ohjausalan ammattilaiset — yrittävät ohjata lasta kuin hänen hermostonsa toimisi samalla tavalla kuin heidän omansa. Ja jos aikuinen ei tunnista omaa herkkyyttään vahvuutenaan, hän ei voi tunnistaa sitä lapsessakaan. Minä olin yksi heistä.
Kun lapsen luontainen tapa aistia ja reagoida ei mahdu ympäristön odotuksiin, syntyy väärinymmärrystä, ei vikaa.
Joten jos olet joskus miettinyt, miksi lapsesi reagoi voimakkaammin, aistii enemmän, kuormittuu nopeammin ja purkaa kaiken kotona -tää teksti on sinulle.
Mitä erityisherkkyys oikeasti on?
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi.
Se ei ole häiriö, eikä ”vika”. Eikä se ole jotain, mitä pitäisi kohdella erityisen varoen – vaan ymmärtäen.
Se on synnynnäinen hermoston piirre, jota kutsutaan nimellä sensory processing sensitivity.
Tutkimusten mukaan erityisherkän hermosto:
- prosessoi tietoa syvemmin
- huomaa vivahteita, joita muut eivät huomaa
- reagoi voimakkaammin aistiärsykkeisiin
- aistii tunneilmaston ja energiat herkemmin
- kuormittuu nopeammin, koska se vastaanottaa enemmän dataa
Tämä ei tee lapsesta heikolla tavalla herkkää. Tämä tekee lapsesta tarkkanäköisen.
Mutta jos kukaan ei ymmärrä tätä, lapsi alkaa näyttää “hankalalta”.
💔Minäkin luulin, että lapsessani oli jotain vialla..
Kun oma lapseni oli pieni, näin vain:
- ärsyttävän aistiyliherkkyyden
- voimakkaat reaktiot
- raivokohtaukset
- sen, että hän oli erilainen, ärsyyntyi ja kuormittui nopeammin kuin sisaruksensa
Ja koska en ymmärtänyt, mitä erityisherkkyys tarkoittaa, ajattelin että hänessä on jotain pielessä.
Niinpä vein häntä psykologille, toimintaterapiaan, lastenlääkärille, tutkimuksiin..
Etsin diagnoosia ja syytä oireille, koska ajattelin, että hänessä on jotain mikä täytyy korjata – ja turhauduin, kun kukaan ei keksinyt keinoa.
Mitään ei siis löytynyt – jälkikäteen voin sanoa, että onneksi. Ei pitänytkään löytyä.
Hän ei ollut rikki.Hän vain oli herkkä aistimaan -kuten itsekin, ja nykyisin kun tunnistan asian, näen sen ennemminkin supervoimana.
Miksi raivot näkyivät vain kotona?
Tämä on erityisherkkien lasten klassinen ilmiö?
Päiväkodissa ja koulussa lapsi:
- pidättelee
- suorittaa
- yrittää olla “kiltti”
- yrittää mahtua muottiin
- imee itseensä muiden energiat ja tunnelmat
Ja sitten kotona – siellä missä on turvallista – kaikki purkautuu.
Turvallisessa ympäristössä lapsi uskaltaa näyttää sen, mitä hän on pidätellyt koko päivän.
Lapseni ei ollut hankala. Hän oli turvassa -tavallaan.
Kuormituin ja triggeröidyin jatkuvasti erityisherkkänä äitinä myös hänen kuormituksesta – ja ärsyynnyin sekä räjähtelin itsekin. Tokihan elämässä oli paljon muutakin kuormitusta.
Podin helvetin huonoa omaatuntoa ja huono äiti syndroomaa. En halunnut, että lapseni kärsii tai, että hänestä tulee samanlainen.
Hakeuduin psykoterapiaan, hakeuduin perheneuvolaan, käytiin äiti-lapsi istunnoissa ja perheryhmissä purkamassa jännitteitä. Mutta tuntui, etten mistään saanut apua. Kukaan ei ymmärtänyt, eikä nähnyt mistä on kyse. Kuten en itsekään.
En tunnistanut omaa herkkyyttäni. Tai tunnistin, mutta pidin sitä ennemminkin heikkoutena -enkä osannut käyttää sitä hyödyksi. Ohjauduin omista haavoista, peloista ja riittämättömyydestä.
Pidin herkkyyttä myös lapseni viallisuutena. Niinpä halusin yrittää kasvattaa hänestä jonkin muunlaista, kuin hän oli -mutta eihän siinä kukaan täysin onnistu. Lapsi alkaa oireilemaan ennen pitkää.
Ja nyt aikuisuuden kynnyksellä hän korjailee niitä jälkiä, joita maailma – ja minä – jätimme, kun emme ymmärtäneet hänen lahjaansa.
Tämä on monen vanhemman ja lapsen tarina. Ja siksi tämä teksti on tärkeä.
Yksi asia, joka paljastaa kaiken? Hevoset ja eläimet
Tajusi myös tämän hiljattain.. Kun lapseni oli pieni, hänellä oli kyky, jota en silloin osannut selittää.
Hän rauhoittui eläinten lähellä. Ja eläimet rauhoittuivat hänen lähellään. Heillä oli ihmeellinen yhteys.
Pienenä metrin korkuisena tyttönä hän kulki hevosaitauksissa suurten hevosten keskellä, ja äitiä pelotti kattoa vierestä.. Ei yksikään hevonen koskaan pelästynyt häntä. Päinvastoin.
- Hevoset luotti häneen.
- Hevoset selkeästi luki häntä.
Hevoset näki sen, minkä minä näin vasta myöhemmin:
- Hänellä oli lahja.
- Hänellä oli energia, joka ei pelottanut vaan yhdisti ja rauhoitti.
- Hänellä oli kyky, jota ei voi opettaa – sen kanssa synnytään.
Se oli erityisherkkyyttä. Luontainen, synnynnäinen kyky aistia, tulkita ja kohdata elämää syvemmin kuin muut. Eläimet aistivat ihmisen energian sellaisenaan — niillä ei ole järkimieltä selittämässä, analysoimassa tai epäilemässä. Ne reagoivat siihen, mikä on totta.
💛Mitä toivon nyt?
Toivon, että hän näkee sen, minkä minäkin näen nyt:
- että erityisherkkyys ei ole heikkous
- että se ei ole korjattava piirre
- että se on supervoima
- että se on lahja, joka tekee hänestä ainutlaatuisen
- että se on kapasiteetti, ei ongelma
Ja toivon, että jokainen vanhempi, joka lukee tämän, ymmärtää:
Lapsesi ei ole hankala. Hän on hyvällä tavalla herkkä ja se voi olla ääretön vahvuus sekä voimavara -kun sen oppii kanavoimaan ja hyödyntämään oikein.
Hän ei tarvitse korjaamista. Hän tarvitsee ymmärrystä.
Hänen tarvitsee oppia suojaamaan ja rajaamaan itseään – ja se voi syntyä ainoastaan ymmärryksen, hyväksynnän ja itsensä tuntemisen kautta.
Mitä voi tapahtua lapselle, jonka erityisherkkyyttä ei ymmärretä?
Haluan sanoa alkuun: en kirjoita tätä virallisten tutkimusten näkökulmasta. Tämä teksti perustuu siihen, mitä olen itse kokenut ja elänyt -omassa herkkyydessäni, äitiydessäni ja lapseni kanssa. Lisäksi nojaan siihen ymmärrykseen, jonka olen saanut koulutuksistani ja työstäni itsetunnon, minäkuvan ja tunnekehityksen parissa. Kirjoitan siis enemmän kokemuksesta.. jonka uskon olevan monesti myös vaikuttavampaa, kuin pelkkä teoria- ja tutkimustieto.
Kun erityisherkkä lapsi kasvaa ympäristössä, jossa hänen hermostonsa toimintaa ei tunnisteta vahvuutena, hän oppii helposti kolme asiaa:
1) “Minussa on jotain vikaa.”
Jos lapsi reagoi voimakkaasti ja aikuiset reagoivat siihen ärsyyntymällä, ihmettelemällä tai yrittämällä “korjata” häntä, hän sisäistää:
- “Olen liikaa.”
- “Olen hankala.”
- “Tuntemukseni ovat väärin.”
- “Minun pitäisi olla erilainen.”
Tämä on yksi syvimmistä haavoista, joita erityisherkkä voi kantaa.
2) “Minun pitää piilottaa itseni.”
Lapsi oppii:
- tukahduttamaan tunteensa
- peittämään reaktionsa
- olemaan “kiltti”
- suorittamaan
- lukemaan muiden tarpeita ennen omiaan
Hänestä tulee liian sopeutuva, koska hän ei halua tuottaa pettymystä.
3) “Turvallisuus = itseni pienentäminen.”
Jos lapsi saa hyväksyntää vain silloin, kun hän ei reagoi, hän oppii:
- pienentämään itseään
- hiljentämään intuitiotaan
- kätkemään herkkyytensä
- olemaan näkymätön, jotta ei aiheuta vaivaa
Tämä on se hetki, jolloin supervoima kääntyy itseä vastaan.
Miten tämä voi näkyä nuoruudessa?
Nämä ovat yleisiä ilmiöitä.. joita näen paljon ympärilläni myös muissa ihmisissä ja aikuisissa.
Ylisuorittaminen tai alisuorittaminen. Ihminen yrittää olla “riittävä” tai “näkymätön”. Hän joko:
- tekee kaiken täydellisesti
- tai vetäytyy kokonaan
Ristiriita sisäisen ja ulkoisen välillä. Nuori voi olla:
- koulussa rauhallinen
- kotona räjähtävä
- sosiaalisesti empaattinen
- mutta sisäisesti kuormittunut
Tunnekuorma, jota ei osata purkaa. Koska lapsena ei opetettu tunnesäätelyä, nuori:
- pitää kaiken sisällään
- tai purkaa kaiken kerralla
- tai vaihtaa nopeasti tunnetilasta toiseen
Yliherkkyys kritiikille: Ei siksi, että olisi vaan niin herkkä ja heikko, vaan siksi että hermosto reagoi syvemmin.
Vahva oikeudentaju ja empatian ylikuormitus: Nuori aistii muiden tunteet niin voimakkaasti, että se voi tuntua taakalta.
Entä miten tämä voi näkyä aikuisuudessa?
Tämä on se kohta, jossa moni erityisherkkä lopulta herää, kuten itsekin 38 vuotiaana uupumuksen, sydänsurujen ja burnoutin kautta.
Ihmissuhteissa:
- vetää puoleensa ihmisiä, jotka tarvitsevat “pelastajaa”
- unohtaa omat rajansa
- antaa liikaa
- väsyy nopeasti
- pelkää hylkäämistä tai riittämättömyyttä
Työelämässä:
- uupuu helposti
- tekee liikaa
- aistii työpaikan ilmapiirin liiankin tarkasti
- kokee olevansa väärässä paikassa
- ei löydä roolia, jossa herkkyys olisi vahvuus
Itsensä kanssa:
- kokee häpeää reaktioistaan
- yrittää olla “kovempi” kuin on
- ei luota omaan intuitioonsa
- pelkää epäonnistumista
- kokee olevansa “liikaa” tai “vääränlainen”
Mutta myös.. Kun erityisherkkä aikuinen alkaa ymmärtää itseään, hänestä tulee:
- poikkeuksellisen tarkkanäköinen
- empaattinen -mut ei enää yliempatiaa omien rajojen kustannuksella
- intuitiivinen
- luova
- syvä
- viisas
- vahva omalla tavallaan
Hänestä tulee ”laser, kun hän lakkaa yrittämästä olla lamppu”. Jos ihmettelet vertausta, niin lue myös edellinen blogitekstini ”Miksi oman arvon ja rajansa tunteva erityisherkkä on “kovempi muija”, kuin se “vähemmän herkkä” kova muija” tästä: https://ninnucoaching.fi/erityisherkkaa-pitais-kohdella-erityisen-herkasti/
Mitä hyvää voi syntyä, kun erityisherkkyys vihdoin tunnistetaan?
Tämä on se kohta, jossa sun tarina kääntyy voimaksi -sekä sulle että sun lapselle.
Kun erityisherkkä aikuinen ymmärtää:
- miksi hän reagoi
- miksi hän kuormittuu
- miksi hän aistii
- miksi hän tuntee syvemmin
…hän alkaa rakentaa itselleen elämää, joka sopii hänen hermostolleen.
Ja kun vanhempi ymmärtää lapsensa herkkyyden, vaikka vasta myöhemmin, se on valtava lahja.
Koska erityisherkkä nuori ei tarvitse täydellistä lapsuutta. Hän tarvitsee edes yhden aikuisen, joka näkee hänet oikeasti.
Ja se aikuinen olet nyt sinä. Kiitos kun luit – ja kiitos kun haluat ymmärtää.
Jos tämä herätti ajatuksia, laita viestiä: niina@ninnucoaching.fi
Kuulen mielelläni sinusta! 💛
