Kohti sisäistä rauhaa
Aina ei tarvitse olla kyse suuresta kriisistä tai hädästä, kun nopeasti saatava ammattilaisen apu on tarpeen.
Joskus edessämme on tilanteita, joita olisi hyvä päästä käsittelemään siinä hetkessä -eikä kolmen viikon päästä. Ajatukset on solmussa, tunteet ottaa valtaa -eikä mikään tunnu selkeältä.
Energia ei virtaa. Olo on jumissa. Ahdistaa.
Joskus se voi olla tarve tehdä jokin päätös, joka mietityttää. Tai halua ottaa seuraava askel, joka jännittää.
Kasvaa, kehittyä, mennä epämukavuusalueelle ja tarvita siihen kannustusta sekä tukea.
Coaching & Healing akuuttiaika on hetki sinulle, joka tarvitset nopeasti selkeyttä, rohkaisua ja tukea.

Akuuttiaika on sinulle, joka tarvitset nopeaa ja tehokasta apua erilaisten elämäntilanteiden ja haasteiden edessä.
- Selkeyttämään ajatuksia ja tunteita
- Tekemään päätöksiä
- Löytämään suunnan ja rohkeuden toimia
- Vapautumaan peloista, häpeästä ja rajoittavista uskomuksista
- Palaamaan sisäiseen rauhaan ja turvaan
- Puhdistamaan ja keventämään omaa energiaa
- Ottamaan seuraavat tarvittavat askeleet, koska haluat liikkua nyt – et sitten joskus
Sisäistä rauhaa. Coachausta, peilausta, kannattelua ja eheyttävää kohtaamista. Palvelu on osa psykofyysistä energiaterapiaa ja ratkaisukeskeistä valmennusta.
Terapeuttinen ja valmentava keskustelu sekä healing hetki, jossa pääset ohjatusti:
- Sanoittamaan ja selkiyttämään ajatuksia
- Purkamaan ja vapauttamaan tunteita
- Rauhoittamaan hermostoa
- Vahvistamaan kehoyhteyttä ja sisäistä turvaa
- Puhdistamaan ja keventämään omaa energiaa
Tapaaminen etenee sinun tarpeidesi mukaan. Jossa esimerkiksi:
Puretaan uskomuksia, pelkoja, tunnelukkoja tai ahdistusta. Vapautetaan tukahdutettuja tunteita, avataan chakroja, luodaan suunnitelmia, tavoitteita, unelmia, selkiytetään, tehdään mielikuvaharjoituksia tai vain hengitetään yhdessä. Harjoitellaan itsemyötätuntoa ja hyväksymistä.
.


Useimmat kuvaavat olotilaansa tapaamisen jälkeen näin:
“En tiedä mitä teit minulle, mutta olo keveni huomattavasti”
”Olen käynyt terapiassa aiemmin, mutta tämän keskustelun myötä pääsin johonkin ytimeen, johon en ole ennen päässyt”
- Mieli ja keho on rauhoittunut
- Ajatukset ovat selkeämmät
- Olo on kevyempi ja toiveikkaampi
- Sisäinen turva on vahvistunut
- Suunta ja seuraavat askeleet ovat selkeämmät
- Rohkeus ja itsevarmuus lisääntyi
“Äänesi ja läsnäolosi rauhoittivat”
“Toit lohtua ja valoa synkkään elämäntilanteeseen”
”Kiitos kiitos kiitos! Keskustelu avasi monta solmua ja innostus sekä flow tekemiseen palasi. Suosittelen ihan jokaista antautumaan välillä osaavan coachauksen pariin!”
Tapaaminen toteutetaan etänä: videona tai puheluna toiveesi mukaan.
- kesto 60-90 minuuttia
- täysin luottamuksellinen
- kiireetön ja lempeä kohtaaminen
Näin valmistaudut tapaamiseen:
Sisäisen rauhan aika on hetki sinulle -pysähdys itsesi äärelle. Tapaamiseen ei tarvitse valmistautua, riittää että tulet sellaisena kuin olet. Mutta jos haluat laskeutua hetkeen rauhassa, tässä muutama vinkki:
- Anna itsellesi lupa hengähtää. Varaa hetki ennen tapaamista, sulje silmät ja hengitä syvään. Tämä auttaa kehoa rauhoittumaan ja mieltä avautumaan.
- Halutessasi voit pohtia teeman keskustelulle valmiiksi
- Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mitä haluat sanoa. Myös hiljaiset hetket on ok, kuten kaikki tunteet.
- Pidä hetki itsellesi myös jälkeenpäin. Voit kirjoittaa tuntemuksiasi ylös.
- Anna oivalluksille aikaa, niitä tulee myös tapaamisen jälkeen.
- Varaa rauhallinen tila, jossa tunnet olosi turvalliseksi ja voit olla läsnä. Voit sytyttää kynttilöitä, laittaa taustalle rauhoittavaa musiikkia tai rentouttavaa huonetuoksua.
- Pidä jotain hyvää juotavaa lähellä.
- Jos pidät muistiinpanojen kirjoittamisesta, piirtämisestä tai maalaamisesta, ota välineet vierelle.
Tutustumistarjous: 69€ tapaaminen. Varaa aika suoraan Vellon ajanvarauskalenteristani. Saatavilla myös useamman tapaamisen sarjakortteja.


Rakkaus akuuttityöhön ei katoa.
Olen ratkaisukeskeinen holistinen valmentaja (LCAF) ja tuleva psykofyysinen energiaterapeutti. Koulutukseni vastaa lyhytterapia opintoja laajemmassa mittakaavassa.
Minulla on vuosien ja tuhansien kohtaamisten kokemus ihmisläheisestä työstä hoitoalalla ja hyvinvointialan yrittäjänä. Unohtamatta oman elämän oppimatkaa.
Olen työskennellyt sairaanhoitajana akuuttihoitotyössä päivystyksessä ja akuuttipsykiatrialla. Myös yrittäjänä työskennellessä olen huomannut useimpien asiakkaiden hakeutuvan luokseni silloin, kun on tarve selkiyttää nopeasti ajatuksia ja saada tukea.
Olen joskus hämmästellyt itsekin, kuinka paljon voi avautua jo yhden kohtaamisen ja keskustelun aikana.
Huomioin sinut aina kokonaisvaltaisesti. Keho, mieli, tunteet ja sielu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen – myös menneisyys ja menneet elämät. Lisäksi hyödynnän intuitiivisia kykyjäni nähdä ihminen -ja tilanne laajemmin, pintaa syvemmältä. Löytää tien juurisyihin.
Tervetuloa lempeään, oivalluttavaan ja parantavaan hetkeen kanssani.