..ja vie melkein mukanaan.
Jos sua on joskus kiusattu, levitelty perättömiä juoruja, mustamaalattu, pilattu mainetta, puhuttu pahaa.. Tää teksti on sulle.
Sulle, joka oot joskus antanut toisten sanojen ja käytöksen mennä liian syvälle.
Sulle, joka oot uskonut muiden määritelmiin itsestäsi, vaikka ne ei koskaan olleet totta.
Tässä mä kerron, miltä se tuntui minusta, kun sanat murtuivat ihon alle -ja miten mä opin nousemaan niiden yläpuolelle.
Kerron sulle kiusaamisen juurisyitä ja blogin lopussa miksi toinen on helpompi kohde, kuin toinen?
Luvassa on siis syväluotaava ja juurisyitä avaava teksti. Lue ajatuksen kanssa.
Tää teksti sopii myös sulle, joka haluat ymmärtää kiusatun tunteita, kokemuksia ja kuinka siitä voi toipua. Sulle joka haluat ymmärtää kiusaamisen juurisyitä. Sulle, joka pohdit, kuinka siihen voisi vaikuttaa omalla työpaikalla tai yhteisössä.
Mua on joskus satuttanut ja pelottanut liikaa toisten ihmisten ikävä käytös, kommentit ja ne käsitykset, joita viljeltiin selän takana.
Silloin, kun joku teki oletuksia minusta, mun elämästä, mun valinnoista, mun luonteesta.
Varsinkin silloin, kun itsetunto oli muutenkin heikko ku kevätjärven jää.
Ne sanat löysi aina sen kohdan, joka oli jo valmiiksi arka.
Sen kohdan, jossa mä en vielä tiennyt kuka mä olen -ja siks uskoin kaiken, mitä muut musta sanoi.
Mä muistan, kuinka monesti keho meni lukkoon.
Kuinka häpeä, pelko, suru, arvottomuus ja itseinho nousi kurkkuun.
Kuinka teki mieli piiloutua, pienentyä, kadota, vaihtaa maisemaa.
Ja mä muistan myös sen, miten paljon energiaa mä käytin siihen, että yritin miettiä ja ymmärtää:
Mitä pahaa mä oon tehnyt?
Mikä minussa on vikana?
–ja kyllähän minä niitä vikoja löysinkin. Enkä juuri mitään hyvää.
Miten paljon syytin itteeni kaikesta ja mietin, miten mä voisin olla parempi ihminen ja hyvän arvoinen.
Varsinkin silloin, kun juorut meni maineen pilaamisen ja mustamaalaamisen puolelle.
Kun itselle tuntemattomat ihmiset tiesi minusta asioita, joista en itsekään ollut tietoinen.
Kun mehukkaat jutut sai siiven ja levisi rikkinäisen puhelimen lailla oletuksena kaikkien niiden korviin, ketkä ei ymmärrä tai osaa suodattaa.
Mä mietin, ettei varmaan kellään ois mitään hyvää sanottavaa minusta, jos mä kuolisin.
Ja se teki ihan hemmetin kipeää.. osin myös siksi, että teini-iässä olin jo lähes valmis päättämään elämäni kiusaamisesta alkaneen helvetin vuoksi.
Vaikka olenkin paljon noista ajoista vahvistunut, en väitä, että sellaisen kuuleminen olisi tänäkään päivänä miellyttävää -eikä sen kuulukaan olla.
Mutta enää se ei mene ihon alle. Enää se ei enää muserra, horjuta, eikä määritä minua.
Pitkä matka on siis kuljettu pohjalta tähän hetkeen.. ja pääosin ihan yksin.
Mut siihen on auttanut se, että olen oppinut ymmärtämään ihmisyyttä ja sitä, miks ihmiset toimii kuten toimii.
Nyt mä tiedän miks jotkut puhuu toisista pahaa, ilkeilee, haukkuu, uhkailee, arvostelee, tuomitsee, kritisoi tai kiusaa -olipa se somessa, kouluissa tai työpaikoilla. Mä olen opiskellut aihetta niin paljon -paitsi teoriassa, myös omassa elämässä.
Mä näen, mitä niiden sanojen ja käytöksen takana oikeasti on.
Kriittisen ja kovan ulkokuoren alla on usein valtavan iso arvottomuuden haava.
Joka ei oo ikinä ihmisen ittensä vika.
Ja siksi mä toivon, että myös nämä ihmiset jonain päivänä uskaltais kohdata sen itsekin.
Häpeän ja pelon siitä, ettei riitä.
Että voisi alkaa taas riittämään. Niin ei tartte kiusata, mustamaalata, haukkuu ja ettii syyllisiä omaan pahaan oloon ulkopuolelta.
Kaikella rakkaudella: kukaan ei synny pahaksi — ei edes ilkeäksi.
Kun ihminen ei saa elämänsä alkutaipaleella ehdotonta rakkautta, turvaa ja hyväksyntää omana aitona itsenään,
Hän tulee ensimmäisen kerran elämässään emotionaalisella tasolla hylätyksi.
Hylätyksi tulemisen kokemus on ihmisen suurin arvottomuuden, häpeän ja riittämättömyyden haavan aiheuttaja.
Ja se aiheuttaa huonon itsetunnon ja sen kautta monet elämän ongelmat ja haasteet aivan kaikilla elämän osa-alueilla.
Ja se on syvällä. Se on niin syvällä, et harva tulee koskaan sinne saakka pääsemään ja vapautumaan. Koska se ei oo helppo eikä kivuton tie.
Hylätyksi tulemisen pelko on myös jokaiseen ihmiseen juurrutettu syvin pelko, sillä me ihmiset ei selvitä eikä pysytä hengissä yksin.
Meidän kuuluu kuulua joukkoon. Se on jokaisen ihmisen perus asetus.
Ja tän pelon ympärille me rakennetaan erilaisia selviytymisstrategioita, varsinkin jos se on päässyt käymään jo kerran elämässä toteen.
Toisesta tulee miellyttäjä -ihminen, joka tekee kaikkensa tullakseen hyväksytyksi myös oman hyvinvoinnin ja rajojen kustannuksella.
Toinen rakentaa niin kovan kuoren, että kukaan ei pääse lähelle -ei edes hän itse.
Mut strategioita voi aina muuttaa. Jos vaan haluaa ja on valmis hakee apua.
Moni ihminen kuitenkin yrittää siirtää omaa kohtaamatonta kipua toisiin.
Ja se ei oo oikein, mut me voidaan yrittää ymmärtää -vaikka vaan siksi, että itsellä olis helpompaa.
Ja siks mä teen tätä mitä mä nyt teen. Mä haluan lisätä ymmärrystä.
Kun ihminen ei ole kohdannut omaa kipuaan, hän näkee toisessa peilin sijaan omat vaillejäämiset, täyttymättömät tarpeet, toiveet ja käsittelemättömät haavat.
Se näkyy ilkeilynä, kateutena, arvosteluna, kiusaamisena. Pahan puhumisena, juoruiluna, tuomitsemisena. Katkeruutena, vihana..
Siksi toisen käytös ei kerro sinusta mitään. Se kertoo siitä, mitä hän ei ole kohdannut itsessään.
Onnellinen, hyvinvoiva ja itsensä kanssa sinut oleva ihminen ei kiusaa, ei puhu pahaa, ei hauku, eikä juorua. Tän pitäs olla kaikille selvä.
Kaikki, mitä ihmisestä tulee ulos ja välittyy toiseen – niin hyvässä kuin pahassa -sanat, tunne, ilme, eleet, käytös, reaktio, energia, on aina jotain olemassa olevaa, mikä tulee ulos ihmisestä itsestään.
Ei koskaan ulkopuolelta.
Jokin ulkopuolella toimii vain triggerinä
Triggerinä, joka oli tullut opettamaan ja näyttämään, että kato nyt- tää sun täytyy itsessäsi kohdata!
Triggerit on mitä parhaimpia kasvun paikkoja – mahdollisuus nähdä se haava- joka elää sisällä, joka haluaisi tulla täytetyksi ja parannetuksi.
Mut niinkuin sanoin, joskus peiliin on liian vaikee nähdä ja kaikki ei tuu sitä koskaan tekee.
Siksi me harvoin voidaan vaikuttaa ikävästi käyttäytyviin ihmisiin
Mut me voidaan vaikuttaa siihen, miten syvälle me annetaan heidän mennä oman ihon alle.
Siihen, miten me itse suhtaudutaan.
Mun mielestä joskus käytetään turhan paljon energiaa siihen, et yritetään puuttua ja vaikuttaa niihin ihmisiin, keihin meillä ei oikeastaan oo valtaa vaikuttaa.
Esimerkiksi aikuisten työpaikoilla — mutta kuinka hyvin se oikeasti toimii?
Kiusatut vaihtaa paikkaa. Kiusaajat pysyy.
Ymmärrän puuttumisen paremmin kouluissa ja päiväkodeissa, kun kasvatus on vielä kesken..
Silloin, kun ihmisen kuori ei oo vielä niin kova -jolloin kyky empatian harjoittamiseen ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen saattaa mennä paremmin perille.
Mut aikuisten työpaikoilla on eri juttu.
Ei aikuiset halua tulla toisen ihmisen kasvattamiksi. Se on heille nöyryyttävää.
Heidän kuuluis saada kasvaa, oppia, kehittyä -ja parantaa ittensä ihan ite. Valitettava fakta, mut kaikki ei tuu sitä koskaan tekee.
Siksi meidän pitäisi enemmän vahvistaa niiden herkempien ihmisten itsetuntoa ja -varmuutta, ketkä joutuu kiusaamisen ja epäasiallisen käytöksen kohteeksi.
Sillä myös he kantavat surua ja haavoja mukanaan, mutta kuori on usein ohkasempi.
Herkempiin on helpompi vaikuttaa — niin kiusaajan kuin auttajan
Ilkeä ihminen ei ole vahva. Hän on haavoittunut.
Ja toinen haavoittunut on helppo kohde.
Mut tiiätkö kuka ei oo?
Vahvistunut ihminen, sillä hän on vakaa.
Siksi mä haluan sanoa tämän sulle:
Jos joku on joskus puhunut susta pahaa, kiusannut, mustamaalannut, juorunnut..
jos joku on levittänyt oletuksia.. jos joku on saanut sut epäilemään itseäsi — se ei ollut totuus sinusta.
Se oli totuus hänestä.
Ja se, että se sattui, ei tee susta heikkoa. Se tekee susta inhimillisen.
Mutta se, että sä ehjäät sun haavat ja nouset — se tekee susta vahvan.
Ja ehjän. Ja sen jälkeen sua ei voi enää satuttaa. Ei enää samalla tavalla, kuin ennen.
Herättikö ajatuksia?
Tutustu lisää tästä: https://linktr.ee/ninnucoco
