Mun tarina ja kasvumatka – pohjalta pinnalle

Mun tarina ja kasvumatka – pohjalta pinnalle

Haluan jakaa teille mun tarinaa, sillä toivon sen voivan inspiroida ja auttaa heitä, ketkä kamppailee monien samanlaisten haasteiden parissa..

Tämä on tarina selviytymisestä omaan voimaan. Uupumuksesta unelmiin ja elämän energiaan. Häpeästä, peloista ja itsensä pienentämisestä näkyväksi. Tää on myös mun kasvumatka yrittäjänä.

Koulukiusaamisen jättämistä haavoista, ruuhkavuosista sinkkuäitinä, esihenkilötyöstä, burnoutista ja sydänsuruista.. siitä, miten löysin lopulta voiman, joka oli ollut piilossa.. unelmat, joista en ollut uskaltanut aiemmin haaveilla – ja uuden suunnan elämälle.

Tää on mun kasvumatka. Rehellinen, ehkä vähän ruma ja kaunis, mutta toivoa täynnä.

Jos sä oot joskus ollut jumissa ja elänyt selviytymistilassa, tää teksti on sulle.

Kun vuosien selviytyminen väistyy, tilalle tulee jotain ihan muuta:

  • ✨ luovuus
  • ✨ ilo
  • ✨ innostus
  • ✨ inspiraatio
  • ✨ rohkeus
  • ✨ näkyvyys
  • ✨ elinvoima

Ja yhtäkkiä sä tunnet olevasi taas elossa.

Mulle kävi just näin. Onks muita kohtalotovereita?

Selviytymisen vuodet

Mun elämä oli ollut pitkään selviytymistä – häpeää, arvottomuutta, pelkoa, uupumusta, ruuhkavuosia sinkkuäitinä, opiskelua, työtä, jatkuvaa tekemistä ja menemistä, stressiä rahasta ja kaikesta, jatkuvaa riittämättömyyttä.

Lopulta burnout ja sydänsurut pysäytti.

Ne pakotti mut katsomaan itseäni rehellisesti: kuka mä olen ja mitä mä haluan. Mitkä on mun unelmia?

Mä olin aina ajatellut, etten koskaan voisi menestyä tai tulla näkyväksi, vaikka siitä salaa haaveilin. Olinhan tähdännyt aiemmin myös muusikoksi ja halunnut olla esiintyjä.. Mutta mun sisällä kyti valtava häpeä ja pelko siitä, mitä muut ajattelis, puhuis ja tekis mulle – ja etten kestäis sitä.

Se johtui siitä, et mun unelmat ja elämä oli romahtanu jo kerran teini-iässä koetun kiusaamisen ja siitä seuranneen helvetin myötä. 

Ensimmäiset herättelyt

Koin olevani menestynyt, kun uskalsin aikuisiällä lähteä opiskelemaan AMK:hon, josta valmistuin sairaanhoitajaksi.

Teini-iän masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriöt — koulukiusaamisen jäljet — oli vieneet multa yläasteella kyvyn käydä koulussa ja sen myötä unelmat muusikon ja lääkärin urasta olivat murenneet.

Sitten joku näki mussa potentiaalia, jota en itse nähnyt.

Hoitoalalla työskennellessä mulle tarjottiin mahdollisuutta edetä esihenkilöksi. Se tuli ihan puskista kesken kesäloman. En ollut koskaan ajatellut olevani sellaiseen pätevä tai kykenevä. Tartuin silti mahdollisuuteen.

Kävin psykoterapiassa asti purkamassa pelkoja ja häpeää, koska pidin itseäni alempiarvoisena kuin muut esihenkilöt. Mua jännitti aivan hitosti olla läheisissä tekemisissä “itseä parempien” ihmisten kanssa. Mutta onnistuin ilmeisen hyvin peittää pelkoni reippaudella.

Se oli kuitenkin sysäys eteenpäin elämässä -tosin se oli niin iso sysäys ja kasvunpaikka (epämukavuusalue), että ajoin itseni 4 vuodessa burnoutiin.

Yritin olla täydellinen, tehokas, moitteeton… jotta voisin tuntea olevani tittelin arvoinen ja yhtä hyvä kuin muut. Kollegoilta ja pomoilta sain kiitosta ja kehuja – ne kannusti mua eteenpäin. 

Mutta useiden entisten hoitajakollegoiden silmissä olin jotain muuta ja kyllähän se sattui välillä kuulla sitä puhetta mitä minusta ja muista esihenkilöistä puhuttiin selän takana. Liittyi siihen ihan konkreettisia ilkeitä tekojakin. Se nosti pintaan haavoja koulukiusaamisen ajoilta. Mutta olin kuin en olisi ollut tietoinen -kuin ei olisi tuntunut missään.

Mä olin tosi epävarma ja se varmasti näkyi monella tavalla. Myöskin se, että psykologinen turvan tunne puuttui olla rohkeasti se aloitteleva ja kehittyvä esihenkilö.

Lähdin opiskelemaan YAMK johtamista ja kehittämistä. Koin sen tärkeänä kouluna ja meriittinä ihmiselle, kenestä ei pitänyt tulla mitään. Sosiaalisten tilanteiden pelot koulunkäynnin suhteen oli kadonneet aiemman AMK tutkinnon myötä ja kasvattaessa resilienssiä ja paineensietokykyä ihmisenä esihenkilön roolissa.

Burnout – pysäytys ja käännekohta

Burnout ei tullut yksin. Se hiipui vuosien arjen ja lopulta myös työuupumuksen myötä..

Mukana oli:

  • kolmen lapsen sinkkuäidin arjen kuormitus
  • sydänsurut
  • taloushuolet
  • jatkuva selviytyminen
  • kyvyttömyys pysähtyä

Mun elämä oli selviytymistä joka tasolla.

Mutta esihenkilötyössä olin päässyt vapauttamaan itsestäni sellaisia vahvuuksia, kykyjä, voimaa sekä potentiaalia, jota en tiennyt olevan olemassa.   

Kiitos siis mun silloiselle esihenkilölle, joka tarjosi mulle mahdollisuutta edetä.

Se oli ensimmäinen kipinä yrittäjyydestä. Pohdin, että voisin olla hyvä yritys- ja työyhteisökonsultti, koska näin asioita, mitä muut eivät nähneet -ratkaisuja ongelmiin ja haasteisiin, sekä potentiaalia myös muissa. Halusin myös kehittää työyhteisöjen psykologista turvallisuutta.

En vaan ollut tarpeeksi rohkea tuomaan ajatuksiani saati itseäni esille.

Mietin, mitä mun pitäisi opiskella lisää, et varmuus ja meriitit joskus löytyis. 

Herääminen: ajatusten voima ja uusi suunta

Uupumuksen ja sydänsurujen myötä ollessani henkisesti aivan loppu ja pohjalla kohtasin valmentajan, joka herätti mut -henkisesti. 

Hän sai mut ymmärtämään ajatusten voiman, kuinka mikä vaan on mahdollista tässä elämässä.  Ja sen, ettei elämä ole tarkoitettu selviytymiseen, vaan unelmiin ja onnellisuuteen. 

Tätä ennen en ollut aiemmin kuullutkaan mielen valmennuksesta. 

Mutta ne oivallukset muutti mun elämän niin rajusti, että päädyin opiskelemaan valmentamista itsekin LifeCoachAcademyyn- josta sain myös työyhteisö- ja bisnesvalmentajan pätevyyden. Ajatus konsultti- ja valmennuspalveluita tarjoavasta yrityksestä vahvistui.

Fenix-linnut nousee tuhkasta, vahvat ja itsenäiset naiset paskasta.

Aikani pohjamudissa pyörittyä päätin, että nyt riittää.

Aioin kääntää kaikki elämäni vastoinkäymiset voimaksi ja vahvuudeksi -ja päätin, että jos onnistun, autan muita tekemään saman. 

Koin erityisen tärkeänä kohderyhmänä ne nuoret ja aikuiset, ketkä kamppailee kiusaamishaavojen sekä mielenterveyshaasteiden kanssa -joiden itseunto on poljettu maahan ja toivo paremmasta huomisesta on kadonnut.

Halusin alkaa kirjottamaan, olin vuosia salaa haaveillut blogista -mutta näkyväksi tulemisen pelko esti. Mietin teemaa..

Yhtenä iltana syntyi idea “vahva ja itsenäinen nainen” blogista ja sometilistä, koska sitähän minä olin ollut. Ja tiesin, että meitä on monta ketkä kamppailee samojen haasteiden parissa.. keiden tarttee kuulla inspiroivia, uskoa ja toivoa herättäviä tarinoita. 

Hitto miten pelottavaa oli alkaa harjottelemaan somen tekemistä julkisesti. 

Ensin piilouduin nimimerkin taakse, en halunnut paljastaa kuka vahvaitsenainen tilin takana on. 

Pelkäsin mitä muutkin ajattelee teemasta tai mun teksteistä, koska en ollut sisällöntuotannon ammattilainen ja laitapa perfektionisti harjottelemaan jotain julkisesti. Hioin ja muokkasin yhtä postausta monta päivää.

Ja nyt yli 1000 postausta, stooria, puhetta ja noin 100 visuaalista ilmettä, miljoonia näyttökertoja ja noin 10 kirjan edestä kirjoitettua tekstiä myöhemmin voin sanoa, ettei enää pelota sekään.

Syvemmälle: Oman arvon, trauman ja kehon ymmärrys

LCAF-opit antoi myös pätevyyden toimia holistisena yksilövalmentajana. Ymmärsin, miten kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen. Ja innostuin siitä.

Sen lisäksi osallistuin rakkaus-, raha- ja manifestointivalmennuksiin, jotka oli mindblowing yhdessä muiden oppien kanssa. Ymmärsin, että kaiken ydin on ihmisen oman arvon tunne.

Se määrittää:

  • rakkauden
  • ihmissuhteet
  • rahan
  • työn
  • hyvinvoinnin
  • terveyden

Halusin oppia lisää, eheytyä itse ja tehdä entistä vaikuttavampaa työtä. Lähdin opiskelemaan psykofyysiseksi energiaterapeutiksi ja terapeuttiseksi FeminineYin-ohjaajaksi. 

Opin, miten traumat, tunnelukot ja hermosto vaikuttaa kaikkeen. Myös kehon fyysiseen terveyteen -ja oireisiin.

Nää koulutukset on olleet puuttuva pala omalla eheytymisen ja paranemisen tiellä. Se on edellytys, että sä voit oikeesti auttaa ketään muitakaan. Pelot, häpeä, syyllisyys, tukahdutettu suru, viha, tunnelukot ja traumat alkoi vapautua. Aloin löytää oman todellisen voiman.

Yrittäjyyden alkutaival – ja sen haasteet

Sitä mukaa, kun olen oppinut ja oivaltanut lisää erilaisista koulutuksista, kursseilta, valmennuksista ja kirjoista, olen halunnut jakaa niitä myös muille somessa ja kasvattanut omaa palveluvalikoimaa…. Innostunut ja inspiroitunut niiiin monesta.

Mun uskomus siitä, etten ikinä keksisi yhtään ideaa yrittäjyyteen katosi jonnekin ja nyt niitä riittää… se on ollut myös heikko kohta yrittäjyydessä.

Olen rakennellut lukuisia palveluita sekä somea, että voisin auttaa mahdollisimman monia. Olen onnistunut kasvattamaan yleisöä ja keräämään sometileille yhteensä yli 13k seuraajaa. Ja olen varmasti tehnyt ne kaikki samat aloittavan yrittäjän virheet, mitä kaikki muutkin tekee -vaikka kokeneempi varoitti.

Fokus on menestyksen edellytys

Nyt minulla on n. 2,5 vuotta yrittäjyyttä takana ja tää kaikki kokeilu, oppiminen, epäonnistuminen ja säätäminen on ollut tärkeä osa yrittäjän kasvumatkaa😁

Eikä tää matka oo tehnyt musta vain yrittäjää – se on tehnyt musta ihmisen, joka uskaltaa seistä omassa voimassaan. Enää en piiloudu. Enää en pienennä itseäni. Nousin – ja nyt mä autan muitakin nousemaan – ja tulemaan näkyväksi.

Mun kasvumatka jatkuu -ja sun alkaa?

Tää on vasta alkua.

Olen edelleen valmis kasvamaan, kehittymään ja oppimaan uutta -mutta nyt viisaammin ja rohkeammin.

Mä tuun vielä ravistelemaan ihmisiä, tiimejä ja yrityksiä vapauttamaan piilevää potentiaalia ja korjaamaan niitä juurisyitä, jotka estää kasvua, hyvinvointia ja tuloksia. 

Liittyipä ne yhteistyöhaasteisiin, työilmapiiriin, näkyväksi tulemiseen tai energiavajeeseen. 

Miksi kannattaa ottaa yhteyttä?

Koska mä näen sen, mitä sä et näe.

Jos koet, että nyt on sun aika kasvaa, menestyä, vapautua ja tulla näkyväksi, ota yhteyttä ja sovitaan maksuton puhelu tai tapaaminen. 

Se voi antaa sulle enemmän, kuin moni asia, josta yleensä maksetaan paljon.. 

Tarjoan syvämuutos- ja kasvuvalmennusta & energiaterapiaa. Järjestän myös luentoja, työpajoja sekä verkkokursseja. Rehellistä, mutta rakkaudellista ravistelua. Yhdistettynä mun kykyyn nähdä sun -tai sun tiimin ja yrityksen potentiaali ja se, mikä pitää pienenä ja jumissa.

Yhdistelmä, jota et löydä muualta.

Ota yhteyttä:  niina@ninnucoaching.fi

Nyt mennään, eikä meinata.

Scroll to Top
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni
tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes
kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi
muistiin.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle
on tultu.

Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on
anonymisoitua.