Uupumuksen pintasyyt on jokaisella yksilöllisiä -mutta uskon, että juurisyyt on monella samoja.
Jos haluaa parantua pysyvästi, ja ehkäistä uudelleen uupumasta, on päästävä käsiksi juurisyihin. Eli aloitettava tutkimusmatka pinnan alle.
Toivon, että saat tästä tekstistä jotain samaistumispintaa ja oivalluksia -vaikka sun uupumuksen pintasyyt olisi jotain muuta.
Olen uupunut kerran pidemmän kaavan mukaan ja kokenut burnoutin. Olen ollut se perinteinen ”strong independent woman”, kenen pinnan alla kyti huono itsetunto, joka hoiti ja handlasi kaiken suorittaen arkea tehokkaasti minuuttiaikataululla -eikä koskaan osannut pysähtyä itsensä äärelle.
Kerron nyt, kuinka ehkäisen itseäni uupumasta uudelleen, vaikka elämä onkin aika täynnä työtä ja kaikkee edelleen tälläkin hetkellä.
Ennen burnoutia olin töissä sote alalla esihenkilönä.
Kaikki aloittaa jostain joskus ja mä olin alkaja. Aloitin koronavuosina ja meno oli aikamoista.. tein ylitöitä ihan hitosti. Olin työnimussa ja luulin jopa olevani mun unelmatyössä.
Olihan se egoa hivelevää päästä etenemään uralla ilman, että olin edes hakenut sellaisia tehtäviä – sillä olin ajatellut joskus, ettei minusta tule ikinä yhtään mitään.
Tykkäsin paljon mun työstä ja monista tehtävistä joIta siihe kuului, mutta oli niitäkin tehtäviä tai tilanteita – joista en pitänyt. Kaikessa on.
Kuten ne ihmiset, jotka kantaa negatiivista energiaa, jaksaa lannistaa, piikitellä, juoruilla, arvostella ja ilkeillä toisten selän takana. Olin neuvoton niiden edessä, vaikka juuri ne oli asioita, joihin halusin päästä vaikuttamaan. Olinhan kokenut ja nähnyt miten paljon tuohoa nämä aiheuttaa työyhteisöjen lisäksi kouluissa.
Mulla oli esihenkilövastuulla 5 eri yksikköä, monta kymmentä alaista, uuden rakentamista, vanhan kehittämistä, hankkeita..uuden oppimista. Silloin jatkuva resurssipula, kuormitus ja valtava stressi.
Työilmapiirihaasteita. Haasteellisia vuorovaikutustilanteita. Neuvotteluita, haastatteluita.. Osa oli mulle niin jänniä, et keho aktivoitui vanhoista traumoista ja meni hälytystilaan, mutta onnistuin peittämään ja voittamaan pelkoni.
Kerran meinasin ajaa työmatkalla pyöräilijän päälle, kun oli jatkuva kiire ja mun ajatukset pyöri silloisissa työelämän haasteissa 24/7 -ja kuinka ratkaista niitä.
Lisäksi opiskelin ohessa YAMK:ssa sote alan johtamista ja kehittämistä. En siks, että olisin rakastanut niitä opintoja, vaan siks, että koin tarvitsevani “statusta” ja pätevyyttä todistuspaperista. Ne opinnot oli suuri osa pakkopullaa ja kulutti enemmän, kuin toi iloa. Vaikka kyllähän niistä jotain oppi.
Niin ja arki.. lapset oli pienempiä, myös arki ja ruuhkavuodet yksin oli ollut uuvuttavaa kaikkien sydänsurujen, koetun henkisen väkivallan ja rahastressin siivittämänä.
Ensin kärsi oma hyvinvointi, pikkuhiljaa myös terveys, arki ja lapset. Tuli mm. migreeni oireilua, rytmihäiriöitä ja toistuvia VTI-tulehduksia (ei ollu koskaan ennen ollut.)
Harrastukset jäi. Kotihommat jäi. Ystävät jäi. Tämä parin vuoden sisällä. Energia hupeni työhön, johon sitä riitti siihen saakka, kunnes yllättäen koitti burnout ja sit ei pystytty käydä enää ees töissä. Itketti ja oksetti ajatuskin.
Tää koitti siinä hetkessä, kun mun työtaakka keveni huomattavasti. Mukaan tuli lisää asiantuntijoita sekä mulle jäi vain yksi kolmessa kaupungissa toimiva yksikkö esihenkilövastuulle.
Lisäksi olin tavannut turvalliselle tuntuvan kumppanin n.10 vuoden epäonnisten suhteiden ja sydänsurujen jälkeen, kenen kanssa oli lupaava alku.
Ehkä mun keho jotenkin sai hellittää siinä hetkessä ja sit sen oli turvallista sanoa ittensä hetkellisesti irti..
Sit olin ihmeissään et mitä v*ttua nyt tapahtuu, kun viimeinenkin asia missä koin onnistumista eli työ, vietiin tavallaan pois. Olo oli kuin 10vuoden maratonjuoksun jälkeen maalissa haukkomassa happea ja miettimässä pääsenkö enää ylös.
Koin niin valtavaa syyllisyyttä ja häpeää tästä, että irtisanouduin palattuani ensin puolikuntoisena töihin. (On kaduttanut joskus)
Mutta en voi syyttää ulkoisia seikkoja. Kaikista merkittävin tekijä oli se, etten oikeasti osannut pitää omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolta.
En osannut johtaa itseä – enhän edes tiennyt mitä se tarkoittaa -muuta kuin kalenterin tehokasta täyttämistä. En tuntenut itseä, en omia rajoja, tarpeita enkä arvoja. Pakenin ikäviä tunteita – tai yritin tukahduttaa niitä.
En myöskään arvostanut itseä- kuvittelin että arvostus ansaitaan kovalla työllä ja saavutuksilla -jota kuvittelin saavanikin silloin kun olin tehokas ja tuottava.
Joten elämä oli suorittamista. Sellaisen kuuluukin uuvuttaa. Lisäksi olin menossa ihan väärään suuntaan elämässäni.
Uupumus (ja korkean toimintakyvyn masennus) pysäytti ja laittoi mut pohtimaan minkälaista elämää haluan elää. Mikä on mulle merkityksellistä, mikä kaikki tuottaa iloa ja energiaa – eikä vie sitä. Nyt olen kiitollinen siitä, että sain herätä jo 38 vuotiaana.
Koska uupumus ei aina synny siitä, et ihminen tekee liikaa asioita. Vaan siitä, et tekee liian vähän asioita, jotka tuottaa iloa.
Tosin syvimmillä hetkillä en meinannut keksiä mitään mitä tuottaisi iloa. Nekin asiat mistä ennen oli nauttinut, ei tuntunut enää miltään. Koin epäonnistuneeni ihmisenä, äitinä, alaisena, esihenkilönä ja kaikissa ihmissuhteissa.
Kaikki oli pakkoa ja kaupassa käyminenkin pelottavaa, koska en halunnut nähdä ketään.
❤️Jos oot tässä kohti nyt, niin oikeeasti lepää ja luota prosessiin. Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa. Mun sairasloma kesti pätkissä n. 2kk, kunnes olin pakon siivittämänä takas jonkinlaisessa työkunnossa.
Myös rahaa tarvisin lisää, koska kaikki kallistui, asunto- ja autolainat piti maksaa sekä kolmen teinin tarpeet. Olin yksin vastuussa taloudesta.
Aloin pohtia kuinka voin saada sitä lisää ilman, että mun täytyy uudelleen uuvuttaa itseni tekemällä ylitöitä hoitajana esihenkilötyön lisäksi. Missä oon hyvä, mitkä on mun vahvuudet, mitkä on mun unelmia, mikä on mun elämän tarkoitus. Syntyi unelma yrittäjyydestä.
Sun ei tartte lähteä yrittäjäksi. Riittää, kun opit johtamaan itseäsi ja pitämään itsestäsi kokonaisvaltaisesti huolta.
Sittemmin opinnot LifeCoachAcademyssä, psykofyysisen energiaterapeutin ja FeminineYin koulutusohjelmissa on olleet sellaisia, joita mä rakastan!
Ne on auttanu eheyttää ja kehittää myös omaa itseä, tuonut voimaa, energiaa ja toivottavasti myös aivan erilaisia mahdollisuuksia vrs. YAMK opinnot tai muut vastaavat.
Niiden myötä osaan myös vihdoin johtaa itseäni ja tiedän mitä se tarkoittaa. Haluan pitää huolta mun kehon ja mielen hyvinvoinnista – energiasta.
Priorisoin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen mahdollisuuksien mukaan. (Sinkkuäitinä not so easy aina 😄 mut mun lapset on jo isoja -ja omatoimisia)
Lepään, hiljennyn, rauhoitun -kun keho sitä pyytää. Pidän huolta rutiineista ja ravinnosta.
Tunnen itseni, arvoni ja tiedän mitä kohti haluan elämässä mennä. Teen asioita, joita rakastan, joista innostun ja inspiroidun.
Tunnistan omia ajatuksia ja tunteita, olen käsitellyt ja vapauttanut mun tunnelukkoja ja traumoja mielen ja kehon avulla -jotka aiemmin ohjasi tiedostamattani mun tekemistä, olemista, reagointia, elämää ja suuntaa.
Nykyisin osaan käsitellä vaikeita tunteita ja tilanteita. En myöskään ota nii herkästi itteeni. Oon kehittänyt itsetuntoa, -luottamusta, -varmuutta.
Suojaan omaa energiaa. Ymmärrän paremmin itseä ja muita. Ilkeilijätkään ei oo ilkeitä yleensä tahallaan, heillä on paha olo -mut he ei löydä ite tietä sieltä ulos.
Näin mä ehkäisen itseä uupumasta uudelleen – kun elämän uudelleen rakennus kausi on käynnissä ja elämä edelleen täynnä työtä ja kaikkee.. mut se tekeminen on erilaista kuin ennen. Nyt se on merkityksellistä. Se motivoit, inspiroi ja tuottaa iloa sekä vie mua kohti sitä, mitä kohti haluan kulkea. Rajattomia mahdollisuuksia. Joita kohti autan mielelläni myös sinua kulkemaan.
Tutustu mun palveluihin ja siihen mitä kaikkee oon ehtiny saada aikaan tähän mennessä -kirjoittaessani oman ja lasteni elämäntarinaa uudelleen🦋
Ja sitähän minä vielä, että sinäkin pystyt kyllä.
❤️:llä Ninnu
