Esittelyni

”Ihminen voi kohdata toisen vain sillä syvyydellä, jolla on kohdannut itsensä”

Ninnu

Intuitiivinen valmentaja & terapeuttinen energiaohjaaja, sairaanhoitaja

Sydämen tehtäväni äärellä toimin turva- ja traumatietoisena mielen valmentajana sekä terapeuttisena energiaohjaajana, joka ymmärtää kokonaisvaltaisen niin henkisen, psyykkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin ja terveyden merkityksen -ja edistämisen askeleet elämässä.

Olen 40 vuotias kolmen teinin äiti. Vaikkei tittelit kerro kaikkea osaamisesta -eikä ihmisestä, ihmisläheisessä auttamistyössä koulutustakin tarvitaan joten kerron ensin ammatillista taustaani ja sitten omaa tarinaani.

Opiskelen parhaillani psykofyysiseksi energiaterapeutiksi. Syvennän osaamistani tunnelukkojen sekä chakrojen parissa. Niiden vaikutus kaikkeen meidän elämässä ja ihmissuhteissa on kiistaton.

Olen ratkaisukeskeinen holistinen valmentaja (LCAF). Syventynyt ihmissuhteisiin, syvempään itsetuntemukseen, itsetuntoon, rakkauteen, unelmiin, onnellisuuteen, mielen ja ajatusten voimaan sekä kaikkeen mikä niihin vaikuttaa tiedostamattoman tasolla- tunnelukoista lapsuudessa syntyneisiin vaille jäämisiin.

Olen osallistunut lukuisiin (yli 20) koulutus- ja valmennusohjelmiin viime vuosina, investoiden reilusti aikaa ja rahaa itseni sekä toimintani kehittämiseen.

Ennen yrittäjäksi lähtemistä työskentelin akuuttipsykiatrian puolella sairaanhoitajana. Aiemmin olen työskennellyt usean vuoden ajan päivystyksessä sekä esihenkilön tehtävissä sote-alalla.

Sairaanhoitaja lisäksi olen opiskellut YAMK:ssa johtamisen ja kehittämisen linjalla intohimoisesti mm. ihmisten johtamista, itsensä johtamista, työyhteisöpsykologiaa ja positiivista psykologiaa.

Henkisyys ja ihmisyys kokonaisuutena, kehon, mielen, tunteiden ja energioiden vaikutus toisiinsa, on erittäin mielenkiintoista ja olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi päästä elämänsä parhaalle matkalle omiin unelmiin, kohti oman elämän tarkoitusta ja aitoa rakkautta.

Näen syvemmälle, näen kokonaisuuden.

Olen aina aistinut, nähnyt ja tiennyt ihmisistä enemmän mitä pinnalla näkyy, mutta en ole osannut hyödyntää sitä. Oman uupumuksen, burnoutin, ihmissuhdehaasteiden ja niiden kautta koetun henkisen heräämisen myötä aloin eheytyä ja ymmärtää itseäni -ja muita syvemmin.

Haluan luoda asiakkailleni kokonaisvaltaista hyvinvointia. Pelkkä mielen, hermoston tai energioiden tasolla työskentely ei auta, vaan pysyvässä muutoksessa tarvitaan keho- mieli- tunne- energia työskentelyä. Ymmärrystä ihmisyyden kaikilla tasoilla. 

Terapeuttisessa energiatyöskentelyssä asiakas oppii ymmärtämään ja oivaltamaan ongelmien juurisyitä itse ja sen kautta parantamaan itse omaa kehoa sekä mieltä. Koska meillä kaikilla on kyky siihen. 

Siinä missä aamu voi alkaa vihersmoothiella, toinen ilta voi päättyä skumppalasiin ja nauruun ystävien kanssa.

Siinä missä luonto, luonnollisuus ja hiljaisuus ovat parantavia,
voi myös kaupungin syke, tyyli ja luxus tarjota voimaa ja inspiraatiota.

Siinä missä meditaatio ja itsetutkiskelu voi vahvistavat yhteyttä itseen,
voimme myös voimaantua vuorovaikutuksesta ja näkyväksi tulemisesta.

Päätin jo lapsena, että elämästäni tulee aikuisena jotain muuta mitä se oli silloin.

Elämä on kantanut ja kuljettanut läpi haastavan nuoruuden ja monenlaisten vaiheiden, sinnikkyys ja ”kyllä minä pärjään” on ollut aina vahvuuksiani, toisaalta myös heikkouksiani.

Oman elämän totaalinen muutosmatka alkoi 38 vuotiaana, koettuani henkisen romuttumisen ja pohjan sekä uupumuksen. Vuosikausia kestänyt selviytymismoodissa eläminen, elämän suorittaminen, ”huono äiti syndrooma”, yksinäisyys sekä ihmissuhteissa koetut pettymykset pakottivat lopulta kääntymään sisäänpäin ja ottamaan elämän ohjat omiin käsiin. Aikani pohjalla ryvettyä päätin kääntää kaikki elämäni vastoinkäymiset ja taistelut voitoksi.

Henkinen pohja oli elämäni paras käännekohta, se auttoi minua lopulta löytämään itseni, rakkauden, unelmat ja täysin uuden suunnan elämälle. Sen kautta myös itsearvostuksen, rohkeuden ja varmuuden. Vapauden. Onnellisuuden.
Ilman mielen voimaa ja monenlaisia erilaisista holistisista valmennuksista saatuja oppeja en olisi löytänyt tietäni pinnalle ja tähän hetkeen.

Koen, että minulla on koulutusten ja kokemusteni kautta paljon annettavaa heille, ketkä kamppailevat samanlaisten haasteiden parissa mistä olen selvinnyt itse. Heille, ketkä ovat valmiita vastaanottamaan apua ja tekemään työtä itsensä kanssa. Olen saanut erityisesti palautetta myötätuntoisesta kohtaamisesta, eheyttävästä energiasta kohtaamistyössä ja helposti lähestyttävyydestä.

Tervetuloa seuraamaan elämääni ja ajatuksiani myös instagramissa tilillä ninnucoco ja vahvaitsenainen, 
jonne rakennan brändiä "vahva itsenäinen nainen -ei enää haavoista, vaan voimasta" teeman ympärille.

”Elämän tarkoitus on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen toisille ihmisille.” – Frank Martela

Scroll to Top
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni
tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes
kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi
muistiin.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle
on tultu.

Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on
anonymisoitua.